Vero-optimointi kannattaa, katso esimerkki
Maanviljelijän ja ammatinharjoittajan verolomakkeille lisättiin vuonna 2010 uusi Kaikki ansiotuloa -rasti.Tällä rastilla osa yrittäjistä voi säästää veroissa yli 3000 euroa, osalla sama rasti voi kuitenkin LISÄTÄ veroja yhtä paljon! Asiaan vaikuttavat mm. yrityksen nettovarallisuus ja yrittäjän ja puolison muut verotettavat tulot.
Mistä on kysymys?
Kyseessä ei ole maanviljelijöiden uusi veroetu vaan vanhan epäoikeudenmukaisuuden poisto. Tähän saakka suuri osa viljelijöistä ja ammatinharjoittajista on joutunut maksamaan tuloistaan huomattavasti enemmän veroja kuin saman verran ansaitseva palkansaaja.
Julkisuudessa on keskusteltu kiivaasti siitä, että pääomatuloja saavat "vapaamatkustajat" maksavat veroja vähemmän kuin palkansaajat, joiden tulo on aina ansiotuloa. Tämä on totta, jos tienaa hyvin, kuten valtaosa keskustelijoista. Mutta jos verotettava tulo on pienehkö ja se verotetaan pääomatulona, asia on aivan päinvastoin.
Vuosien kuluessa moni on maksanut "ylimääräisiä veroja" vain siksi, että on yrittäjä eikä palkansaaja. Enää niin ei tarvitse olla, kunhan verolomakkeen rastit osaa täyttää oikein. Nyt on kolme vaihtoehtoa:
Jos et rastita mitään:
- 20 % yrityksen nettovarallisuudesta verotetaan pääomatulona, tämän summan ylimenevä tulo-osuus ansiotulona.
- Jos tuloja on vähemmän kuin em. summa, koko yrityksen tulos verotetaan pääomatulona
- Sekä ansio- että pääomatulot lisätään muihin tuloihisi, verotus on henkilökohtaista
Jos rastitat 10 % rastin:
- 10 % yrityksen nettovarallisuudesta verotetaan pääomatulona, tämän summan ylimenevä tulo-osuus ansiotulona.
- Jos tuloja on vähemmän kuin em. summa, koko yrityksen tulos verotetaan pääomatulona
- Sekä ansio- että pääomatulot lisätään muihin tuloihisi, verotus on henkilökohtaista
Jos rastitat Kaikki ansiotuloa -rastin:
- Koko yrityksen tulos verotetaan ansiotulona
- Ansiotulot lisätään muihin ansiotuloihisi, verotus on henkilökohtaista
Entä sitten?
- Jos ansiotuloja on "vähän", ansiotulon verotus on huomattavasti pääomaverotusta kevyempää.
- Jos ansiotuloja on "paljon", ansiotulon verotus on huomattavasti pääomaverotusta kireämpää.
- Puolison tulot ja tulonjako vaikuttavat kokonaisuuteen.
- Nettovarallisuus, tasausvaraus, poistot, pakollisten eläkemaksujen vähentämispaikka ja mm. vapaaehtoiset eläkevakuutukset vaikuttavat kokonaisuuteen.
- Vain harva osaa laskea kaikki vaihtoehdot laskimella ja huomaa kaikki variaatiot.
- Menetys voi olla tuhansia euroja.
- Yhdelle oikea valinta on toiselle ehdottoman väärä, jos ei halua maksaa ylimääräisiä veroja.
Kannattaisiko sinunkin?
- Syventyä hetkeksi verotusasioihin.
- Tutustua viisi minuuttia Tilituki Pron vero-optimointiin ja katsoa esimerkki.
- Huomata, että verot voi optimoida kymmenessä minuutissa, jos käytössä on oikea ohjelma. Tuntipalkka voi olla kohtuullisen hyvä.
- Lopettaa turha verojen maksaminen ja maksaa tyytyväisenä se, mikä kuuluu maksaa.
Vero-optimointi on Tilituki Pro ja Tilituki Pro Mini -ohjelmien lisämoduli, joka maksaa 45 € + alv. Vuosipäivitys maksaa 8 € + alv. Ominaisuuden saa käyttöön uusilla koodiluvuilla.
Ohjelmalla voi laskea ja optimoida verovelvollisen ja hänen puolisonsa verot. Verotusyhtymissä perusohjelma kattaa yhden yhtymäosakkaan puolisoineen. Laajemmilla ohjelmaversioilla voi käsitellä kaikki yhtymän osakkaat.
Jos omistat jonkin muun kirjanpito-ohjelman, kysy edullista vaihtotarjousta. Asiantuntijamme kanssa saat Tilituki Pron käyttöön nopeasti ja voit hyötyä vero-optimoinnista jo tänä vuonna. Jos kirjanpitosi on jo valmis, sen lopputiedot voi syöttää vero-optimointiin. Voit halutessasi käyttää tänä vuonna vain pelkkää vero-optimointia ja ottaa koko ohjelman käyttöön myöhemmin.
Uusiin ja ylläpitosopimuksen alaisiin ohjelmiin sisältyy aina ilmainen käyttäjätuki puhelimitse, sähköpostilla ja tarvittaessa etäyhteydellä.
Tiedot sitoumuksetta.